Lukukauden paremmalla puolella

Olette varmaan huomanneet, että tämän blogin päivitystahti on varsin verkkainen. En vain yksinkertaisesti jaksa ajatella ja prosessoida töihin liittyviä asioita vapaa-ajallani kuin rajatun määrän (eli kaikella hereilläoloaikani lukuunottamatta hetkiä, jolloin onnistun keskittymään johonkin täysin toisenlaiseen asiaan).

Viimeksi kirjoitin pitkälti asioista, jotka vaivaavat mieltäni. Nyt olen päässyt niistä yli ja uudet asiat ovat alkaneet vaivata minua: nimittäin lasten vanhemmat.

Olen käynyt viimeisien viikkojen aikana monia leops-keskusteluja ja törmännyt niissä hyvin monenlaisiin vanhempiin. On vanhempia, jotka suoriutuvat keskustelusta rennosti antaen minun johdattaa heitä aiheesta toiseen samalla näkemyksiäni myötäillen. On myös niitä, jotka itse pitävät keskustelua yllä ja minä joudun viitoittamaan reittiä, jotta aikataulu pitää ja pysytään asian ytimessä: heidän lapsessaan, ei ryhmän muissa lapsissa. Sitten on vanhempia, jotka ovat keskenään pohtineet mieltä painavia asioita, mutta eivät ole rohjenneet kysyä asioista kuin vasta keskustelussa. Ja niitä, jotka uhkaavat ottaa johtajaan yhteyttä ilman, että ovat aiemmin millään tavalla ilmaiseet minulle tai tiimimme muille jäsenille heitä huolestuttavista asioista. Nämä kaikki yllä luettelemani vanhemmat ovat vielä varsin harmittomia. Eniten minua vaivaavat ne vanhemmat, jotka eivät ota tosissaan sitä, että me olemme huolissamme heidän lapsestaan ja haluasimme selvittää, onko lapsella esimerkiksi oppimisvaikeuksia. Jyrkkä ei ehdotukseen siitä, voisiko lapsen asioista keskustella psykologin kanssa saattaa pilata lapsen koulupolun alun, jos hän vanhempien tietämättömyyden vuoksi jää ilman tarvitsemaansa tukea. En tiedä opinko koskaan elämään riittämättömyyden tunteen kanssa silloin, kun olen tehnyt kaiken voitavani, mutta vanhemmat asettuvat esteeksi oman lapsensa tielle.

Ensimmäiset kuukaudet

Nyt viimeinkin ehdin ja jaksan kirjoittaa siitä, miten minulla on töissä lähtenyt sujumaan. Ensimmäiset viikot ovat vieneet niin paljon resursseja, että en ole yksinkertaisesti edes ehtinyt ajatella kirjoittavani tänne mitään. Lisäksi onnistuin unohtamaan salasanani, mutta onneksi löysin linkin salasanan palauttamiseksi!

Ensimmäinen työkuukausi minulta vierähti uusien asioiden oppimisella: kuinka ryhmässä on aiemmin toimittu ja millaisia lapsia meillä tänä vuonna on. Vieläkään en voi sanoa osaavani kaikkea, mutta kuitenkin sen verran, ettei enää joka päivä tarvitse varmistella arkeen liittyviä yksityiskohtia kuten jakaako aamu- vai välivuorolainen pastillit lounaalla tai missä vuorossa luetaan kirjaa lepohetkellä.

T'äytyy muuten todeta, että olin hivenen yllättynyt, kuinka tarkkoja tiimiläiseni ovat siitä, mikä työtehtävä kuuluu mihinkäkin vuoroon. Toisaalta olen huomannut, että tarkkuus tehtävänjaossa selkeyttää päivää, kun joka päivä ei tarvitse neuvotella siitä, kuka minkäkin arkiruutinin sinä päivänä hoitaa.

Koko talossa vuorot jakautuvat muuten tasaisesti niin, että sekä opettajat että hoitajat tekevät äärivuoroja. Tästäkin olin hiukan yllättynyt, koska kuvittelin, ettei esikoulunopettajan tarvitsisi olla paikalla aamuvarhaisella tai myöhään iltapäivällä. Toisaalta, eipähän tule ylimääräistä kitkaa eri ammattiryhmien välille vuoroasioiden takia.

Moniammattillisuus päiväkotiympäristössä on pohdituttanut minua opiskeluajoista lähtien -on peloteltu kaavoihinsa kangistuneista hoitajista, jotka pompottavat nuoria opettajia. Itse en osannut pelätä pompottelua tässä työpaikassa, sillä esiopetusryhmässämme on kaksi opettajaa ja yksi hoitaja. Ajattelin, että opettajat ovat tasavertaisesti vastuussa ryhmän pedagogiikasta, jota hoitaja sitten oman ammattitaitonsa turvin tukee.

En valitettavasti voi sanoa, että kokisin itseäni ainakaan vielä kovin tasavertaiseksi opettajaksi. Olen kyllä saanut harteilleni yli puolet ryhmän lasten asioista, mutta varsinaisia päätöksiä ryhmässä minun ei oikeastaan anneta tehdä vaan oletetaan, että toimin asioissa "niin kuin on ennenkin tehty". Toki ymmärrän, että tiimin vanhat jäsenet ovat tehneet yhteistyötä pidemmän aikaa ja näin hioneet toimintamalleja yhteistuumin heille sopiviksi. Lisäksi en ole kauheasti halunnut puuttua vallitseviin asioihin vaan hyväksynyt käytännöt, koska olen ajatellut, että en halua heti syksyn aluksi alkaa haastaa riitaa. Uskon, että useille heidän vakiintuneille tavoilleen on jokin perustelu ja ajattelen, että parempi niellä asiat mukisematta, kun olen kuitenkin ryhmässä ainoastaan vuoden sijaisena.

Vaikka vastuuasioissa olen vähän joutunut nieleskelemään, olen kuitenkin tyytyväinen, että minut on muuten otettu vastaan suhteellisen lämpimästi. Kerroin heti ensimmäisenä päivänä, että haluan minulle ilmoitettavan, jos joku asia tekemisissäni ärsyttää. Olen saanut varsin asiallista palautetta ja korjausehdotuksia, ja uskon ettei tiimiläisteni ole tarvinnut vatvoa minua koskevia asioita selkäni takana.

Kaiken kaikkiaan on ihan mukava päästä työskentelemään itseään kokeneempien pariin, jotka osaavat auttaa ja vähän ehkä pitävät silmällä, että kaikki viralliset asiat tulee hoidettua ajallaan. Uskon, että alkuhämmennyksestä selvittyäni minulle tulee ihan mukava ensimmäinen eskarivuosi.

Tänään minä sain ensimmäisen työpaikkani

Niin. Tänään minut valittiin esikoulunopettajaksi pienennettyyn esiopetusryhmään. Aika hurjaa. Valmistuin yliopistosta kuukausi sitten ja nyt sain jo töitä! Esiopetuksesta! Unelmastani tuli totta!

Hain ainoastaan kahta työpaikkaa ja toiseen minut kutsuttiin haastatteltavaksi. Viikko sitten lähetin hakemuksen ja nyt istun tässä kirjoittamassa blogia siitä, että olen saanut toivomani työpaikan. Uskomatonta! Olen kyllä seurannut, kuinka lähes jokainen valmistunut opiskelukaverini on saanut töitä, mutta en totta tosiaan uskonut, että töihin pääsy on tällä alalla näin helppoa. Olin näköjään väärässä.

Yksityisyyden säilyttämiseksi en kerro julkisesti, millä paikkakunnalla työskentelen, jottei kertomuksistani voi tunnistaa, kuka olen ja kenestä kirjoitan. Lisäksi minulla on vaitiolovelvollisuus, jota minun tulee noudattaa sekä kunnioittaa työtovereideni ja ryhmän lasten yksityisyyttä.

Haluan kuitenkin jakaa kokemuksiani ensimmäisestä työvuodestani ja toivon, että alasta kiinnostuneet tai sillä työskentelevät voisivat jakaa kokemuksen kanssani näin blogin välityksellä.

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan esiokoulunopettajan ensimmäistä vuottta, joka alkaa kuukauden kuluttua!